Rahoituksen perusteet

Kuinka oppia paremmin? Opettamalla.

Siksi olenkin päättänyt todella testata tietojani rahoituksesta kirjoittamalla nettisivuilleni vastaukset rahoituksen perusteiden kysymyksiin.

En todennäköisesti saa vastattua kaikkiin kysymyksiin, mutta yrittänyttä ei laiteta. Plussana tästä saan myös mainiota harjoitusta kirjoittamiseen.

Mitäs sitten sinä lukijana saat? No rahoituksen perusteet, tiivistettynä.

Tiedän että maailmassa olevan paljon rahoituksen opiskelusta haaveilevia nuoria, joilla ei todellisuudessa ole mitään hajua rahoituksesta. Rehellisesti sanottuna ei minullakaan ole, mutta ehkä tämän projektin aikana saan jostain hajusta kiinni.

On myös niitä, jotka ovat aiheesta niin innostuneita, että haluaisivat lukea niistä jo ennen yliopistoon pääsyä. Itse olisin ainakin varmasti lukenut tämöisen läpi, jos tämmöinen olisi minun lukioaikanani ollut olemassa.

On myös niitä, jotka eivät yliopistossa aivan ole hoganneet näitä juttuja ja tarvitsivat hieman kertausta. Samojen asioiden lukeminen eri näkökulmasta helpottaa oppimista kummasti.

Nämä olivat vain esimerkkejä, joilla perustelen itselleni, ettei tämä ole täysin hullun touhua kirjoitella näitä. Kaikki ovat siis tervetulleita lukemaan, sillä rahoituksen ymmärtämisestä tuskin on kenellekkään haittaa.

Tervetuloa,
Terveisin, Lauri Toivonen

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *